Päivälleen 10 vuotta sitten uteliaat kutsuvieraat – päättäjistä kaupunkisuunnittelijoihin ja tutkijoihin – supisivat innostuneena hotelli Arthurin tunnelmallisessa ravintolakabinetissa. Välillä kuultiin puheenvuoroja, joissa tasapainoiltiin Helsingin tulevaisuuden tarpeiden ja nykyisen tekemisen välillä. Sana ”urbaani” oli monen huulilla.
Seitsemänhenkinen kaupunkiaktivistiryhmämme Urban Helsinki oli juuri julkaissut Pro Helsinki 2.0 -suunnitelman (linkit koko suunnitelmaan ja zoomattavaan vuoden 2014 karttaan). Eli Helsingin vaihtoehtoisen yleiskaavan, joka oli syntynyt yhdeksän kuukauden iltoja, öitä ja viikonloppuja täyttäneen uurastuksen tuloksena.
Varjoyleiskaavalla halusimme havainnollistaa, miten Helsinki voisi kasvaa noin 500 000 uudella asukkaalla ja 250 000 uudella työpaikalla seuraavan 35 vuoden aikana. Ja vieläpä niin, että rakentuvat uudet asunnot ja työpaikat sijoittuisivat pääosin Kehä I:n sisäpuoliselle alueelle. Kasvumäärä oli kaksinkertainen kaupungin virallisissa suunnitelmissa hahmoteltuun verrattuna ja se kasvattaisi helsinkiläisten määrän yli miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.
Pro Helsinki 2.0 -suunnitelman tarkoitus oli vauhdittaa keskustelua Helsingin suunnittelusta ja tarjota nähtäväksi konkreettisia vaihtoehtoja tulevaisuudesta, kun Helsingin kaupungin laati uutta yleiskaavaansa. Pohjimmiltaan työmme oli puheenvuoro kaupunkisuunnittelun suunnanmuutoksen puolesta aikana, jolloin kaupungistuminen jatkoi kiihtymistään ja Suomi alkoi havahtua ekologisen kestävyysvajeen realiteetteihin.
Kun suunnitelman merkkipäivä alkoi häämöttää horisontissa, palasin tuotoksemme äärelle ja luin sen läpi. Ensimmäiseksi pysähdyin miettimään, mitä kaikkea kaupungissa onkaan tapahtunut julkistustilaisuuden jälkeen, sillä paljon on ehtinyt muuttua.
Vaihtoehto-statuksestaan huolimatta varjoyleiskaavamme myötäili monia julkaisun aikaan valmistelussa olleen ja vuonna 2016 voimaan tulleen virallisen yleiskaavan tavoitteita, kuten Helsingin asuntorakentamisen määrän kasvattamista.
Uusia taloja onkin noussut rivakkaan tahtiin. Helsinki on virallisen kaupunkikaavansa viitoittamalla tiellä kasvanut vuosikymmenessä noin 60 000 asukkaalla – keskisuuren suomalaisen kaupungin tai Helsingin koko nykyisen kaakkoisen suurpiirin verran. Samalla on myös syntynyt valtavasti uusia yhteyksiä: metro ulottuu nyt Espooseen ja lähijuna palvelee lentoasemaa. Muutosta ei ole kuitenkaan tapahtunut kivuttomasti. Keskustelut uusien alueiden hengestä ja täydennysrakentamisen paikoista aiheuttavat lehtien sivuilla ja somessa kipinöintiä harva se päivä.
On oma kiehtova keskustelunsa, miten Pro Helsinki 2.0 -suunnitelma onnistui vaikuttamaan Helsingin suunnitteluun ja miten sen ehdottamat ratkaisut suhteutuvat todellisuudessa toteutuneisiin alueisiin. Se analyysi jääköön kuitenkin muiden heiniksi.
Kun olin aikani silmäillyt karttojamme, huomioni alkoi kiinnittyä siihen, miten moni varjokaavan viesteistämme on kestänyt aikaa ja yhä puhuttelee nykyistä kaupunkisuunnittelukeskustelua.
Juhlapäivän kunniaksi haluan nostaa esiin kolme näkökulmaa, jotka osoittavat, ettei työtämme kannata vielä sulkea kaupunkivisioiden mausoleumiin. Päinvastoin, sitä voi ja kannattaa hyödyntää inspiraation lähteenä aikamme kaupungistumisen haasteiden ja mahdollisuuksien pohtimisessa.
Ikkuna jälkifossiilisen ajan kaupunkiin
Aloitetaan perustavanlaatuisimmasta. Pro Helsinki 2.0 -suunnitelman läheisyyteen (proximity) perustuva kaupunkivisio konkretisoi vastausta alati tärkeämmäksi käyvään kysymykseen ilmastokriisin jälkeisen kaupungin hahmosta aikana, jolloin 15 minuutin kaupungin konsepti ei ollut vielä laajasti esillä.
Meidän tai minkään muunkaan suunnitelman avulla ei tietenkään ratkota koko elämäntapamme kestämättömyyden kirjoa. Pro Helsinki 2.0:n yhdeksän tiheästi rakennetun, kantakaupunkimaisen ja toiminnoiltaan sekoitetun kaupunkikeskuksen malli alleviivaa kuitenkin niitä edellytyksiä, jotka ovat tarpeen siihen, että ihmisten päivittäiset tarpeet voidaan pitkälti hoitaa jalan, pyörällä tai joukkoliikenteellä.
Riittävän suurten ja kaupunkirakenteeltaan jatkuvien keskittymien mallia on tärkeää tarkastella myös segregaation torjumisen näkökulmasta. Erilliset saarekkeet ja epäjatkuvuuskohdan minimoituvat, ja yhtenäisessä kaupunkikudelmassa eri osa-alueiden välille syntyy luonnostaan vuorovaikutusta.
Nykyperspektiivistä katsottuna on huomionarvoista, että visio kantaa myös pandemian jälkeiseen aikaan. Kaupunginosat, joissa asumisen, työn ja vapaa-ajan väliset rajat hämärtyvät, toimivat hyvin etä- ja hybridityön maailmassa.
Vuosien vieriessä on ollut ilo seurata, miten samankaltaiset ideat ovat lyöneet läpi kaupunkisuunnittelupolitiikan valtavirtaan monissa kaupungeissa ympäri maailmaa.
Tiiviys, viihtyisyys ja vehreys voivat kulkea käsi kädessä
Toinen ajankohtainen teema, johon Pro Helsinki 2.0:ssa riittää ammennettavaa, on debatti Helsingin sisäänpäin suuntautuvan kasvun vaikutuksista naapurustojen ja kortteleiden tasolla. Monia täydennysrakentamishankkeiden ympärillä käytyjä puheenvuoroja värittävät hermostuneet ilmaisut, kuten ”ahtaaminen,” ”ankeus” ja ”metsien tuhoaminen.” Tiivistäminen huolestuttaa.
Pro Helsinki 2.0 ohjaa keskustelua niihin tavoitteisiin, joihin sisäänpäin kasvavassa kaupungissa olisi oleellista keskittyä. Suunnitelma haastaa ajatuksen, että tiivis rakentaminen olisi viihtyisyyden tai kaupunkiluonnon säilyttämisen vastakohta.
Suunnitelman ydinsisältöä ovat inhimillisen mittakaavan korttelimallit sekä laadukkaat katutilat ja aukiot. Niiden toteuttamiseksi suunnitelmassa peräänkuulutetaan rakentamiseen liittyvän sääntelyn joustavoittamista.
Vehreyttä Pro Helsinki 2.0 tuo asukkaille kahdella tavalla. Naapurustot ehdotetaan toteutettavan niin, että niissä on viherrakentamista monipuolisesti – alkaen rakennusten pihoista ja katoista jatkuen vehreisiin katutiloihin ja kaupunkipuistoihin. Luontoaarteiden säilymisen ja intensiivisemmän luontokokemuksen mahdollistamiseksi suunnitelma puolestaan esittää laajoja yhtenäisiä viheralueita kaupunkikeskusten välille. Suuri osa suunnitelman uudesta rakentamisesta sijoittuu lähelle merenrantaa, minkä ansiosta yhä useampi asuisi lyhyen matkan päässä merestä.
Ydinkeskustan tulevaisuus monikeskuksisessa Helsingissä
Helsingin ydinkeskustan elinvoimaisuutta koskevaan keskusteluun Pro Helsinki 2.0 -suunnitelma tarjoaa myös inspiraatiota. Aluekeskusten, etätyöskentelyn ja verkkokaupan kasvu sekä useat muut ilmiöt ovat vähentäneet ydinkeskustan kävijämääriä, jättäen sen etsimään rooliaan.
Yhtenä ratkaisuna ytimen vilkkauden palauttamiseksi kaupunki on esittänyt asumisen lisäämistä sen välittömälle vaikutusalueelle. Tätä ehdottaa myös Pro Helsinki 2.0, joka osoittaa, että keskustan liepeille ja kantakaupunkiin mahtuu paljon uutta asumista.
Pro Helsinki 2.0 piirtää samalla kuvaa tulevaisuuden kehityksestä, jossa alati laajentuvassa monikeskuksisessa kaupungissa arkisten asiointikäyntien suhteellinen määrä perinteisessä keskustassa väistämättä vähenee. Muualle kaupunkiin syntyvien keskusten suuri asukastiheys yhdessä erittäin kattavan raidejoukkoliikenneverkoston kanssa tekee näistä alakeskuksista eläviä paikkoja, jotka vastaavat asukkaiden jokapäiväisiin tarpeisiin.
Perinteiselle keskustalle tämä ei kuitenkaan merkitse kuoliniskua. Tällainen kehitys myös kasvattaisi ydinkeskustaa potentiaalisesti käyttävää ihmismäärää huomattavasti. Ratkaisevaksi kysymykseksi jää, pystyykö ydinkeskusta ja siihen läheisesti kiinnittyvä kantakaupunki hyödyntämään voimavaransa ja uudistumaan niin, että alue lunastaa roolin ihmisten ensisijaisena kohtaamis- ja ajanviettopaikkana – ja siten säilyttää asemansa koko kaupungin sydämenä.
Kohti seuraavaa vuosikymmentä
Palataan hotelli Arthurin kabinettiin. Oli ihme, että paikalla oli yleisöä ylipäätään – ensimmäiset kutsut lähetettiin vain neljä päivää aikaisemmin. Itse suunnitelma valmistui juuri ja juuri ennen h-hetkeä. Haluaisin referoida joitakin läsnäolijoiden viisaita sanoja, mutta silloinen jännitys ja ajan kulku ovat pyyhkineet ne muististani. Mieleen on kuitenkin jäänyt tunne siitä, että kaikesta tilaisuuden kotikutoisuudesta huolimatta paikallaolijat jakoivat käsityksen tulevasta muutosten ajasta kaupunkien kehityksessä. Murroskaudesta, jossa eteenpäin navigoimiseen tarvittiin sparraajia.
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, on todettava, että siihen tehtävään työmme taipuu edelleen. Pro Helsinki 2.0 -vision ajattomista periaatteista löytyy helsinkiläisille urbanisteille ammennettavaa vielä vuosiksi eteenpäin.
Entä irtoaako meidän aktivistiporukaltamme vielä uusi varjoyleiskaava?
Hyvä kysymys. Tämänhetkinen arvaukseni on, että ei. Mutta toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, etteikö vastaavaa kaavoittajien haastamista nähtäisi vielä joskus uudelleen.
Pro Helsinki 2.0 -suunnitelma syntyi alustaksi, joka tuuppasi kaupunkilaisia, päättäjiä ja suunnittelijoita käymään tarkempaa yhteistä keskustelua siitä, mitä haluamme Helsingin tulevaisuudelta. Samalla se oli kaikille suunnattu kutsu heittäytyä proaktiiviseksi kaupungistumisen haasteiden ratkojaksi ja tulevaisuuden Helsingin kehittäjäksi – oli kyse sitten pienistä paikallisista kaupunkikulttuurin teoista, uusista suunnitteluvisioista tai aktiivisesta osallistumisesta keskusteluun.
Pro Helsinki 2.0:n kaltaisille ideoille on aina paikkansa.
Urban Helsinki -ryhmän tuotosten avoimeen aineistopankkiin pääset tästä.
